Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2014.

Koottuja tapahtumia

Kuva
Flown, Illusian ja Feron pennut kävivät viime viikonloppuna Riihimäellä kylässä juhlistamassa 1-vuotissynttäreitään. Ihania koiria ja ihania ihmisiä, kiva kun kävitte! Tässä Kirsi Reposen ottama kuva Flown ja Illusia lapsista. Frodo puolestaan ehti jo täyttää 11 vuotta. Hyvässä ja vetreässä kunnossa oleva pappa sai tänään kesätrimmauksen karvaansa, jotta helteellä ei tule niin kuuma olla.  Flown kanssa kävin spurttailemassa Järvenpäässä ja tuloksena oli neljältä radalta kaksi aginollaa, joilla molemmilla oltiin kakkosia. Sen kanssa on kyllä valtavan hauska startata, kun se on niin pätevä!

Uutta ja vanhaa

Kuva
Flow kävi eilen Lahdessa silmä- ja polvitutkimuksissa, kummatkin tulokset priimaa! Sekä silmä- että polvitarkit oli otettu pari vuotta sitten ja silloinkin olivat kunnossa, joten en muuta olettanut nytkään. Kooikerhondjeilla silmätutkimustulos on voimassa kaksi vuotta ja kuuden ikävuoden jälkeen voimassa loppuiän. Polvet pitää kooikerhondjeilla jalostusohjeen mukaan tutkia yli 12 kk iässä. Kuitenkin Kennelliiton yleisen patellatutkimusohjeen mukaan alle kolmivuotiaan koiran tutkimus on vasta alustava. Koska Flow tulee kesällä jo neljä vuotta, tulipahan sekin tutkimus uusittua samalla reissulla. Flow lunasti hienosti viime vuoden tuloksillaan paikan European Open 2014-joukkueessa Unkarissa heinäkuussa pidettäviin kisoihin. Tällä viikolla kuitenkin varmistui, että Flow ei joukkueessa starttaa, vaan paikka siirtyy seuraavalle. Mukana Suomesta on kuitenkin kaksi kooikkeria: Olli (Bullbenz Kooi Olly Sade) ja Robi (Tretex Kilroy). Toivotan heille paljon menestystä ja ripauksen onnea matk